Oli ikävää istua pöydän väärällä puolella ja odottaa tuomiota. Atleettisen näköinen ortopedi Puukkonen* kertoi magneettikuvien tulokset: se ja se jänne oli katkennut ukkovarpaasta, korjaantunut jotenkin itsestään, mutta jäänyt liian väljäksi – siksi siihen koski aina juostessa. Tohtori sanoi, ettei sitä kannata leikata eikä fysioterapia auta.
–No, mites mie sitten juoksentelen?
–Joko lopetat sen juoksemisen tai sitten juokset ja siihen sattuu.
Oikeasta polvesta, jota oli aikanaan leikattu kahdesti, Puukkonen tokaisi:
–No, mites mie sitten juoksentelen?
–Joko lopetat sen juoksemisen tai sitten juokset ja siihen sattuu.
Oikeasta polvesta, jota oli aikanaan leikattu kahdesti, Puukkonen tokaisi:
Kuuntelin saarnan, kun en muuta voinut:
–Urheilija on semmonen, joka lyö itteään vasaralla sormeen ja tulee mulle itkeen, että sattuu. Ja sitt' ku mä oon korjannu sen sormen, niin se menee ja lyö siihen uudestaan. Mä tiiän, mull'on 13 SM-mitalia.
Minulla ei ole yhtään SM-mitalia, mutta intoa korikseen löytyy yhä. Kahdesti viikossa pelaan: maanantaisin junnujen treenejä vetäessä (yläkoulu, lukio ja amis) ja torstaisin TYKY-koriksessa (jossa keskimäärin kaksi kahelia pelaajaa). Lisäksi nautin ulkokentillä katukorikset, manhattanit, American Ballit sun muut aina kun mahdollista.
 |
| Donkkia minikoreihin, kun ei ylemmäs yllä. Kevät 2014. |
Pian aurinko sulattaa pelikentät ja Ähtärin ikämiehet yrittävät taas voittaa Esko Peltosen manhattanissa (kerta se olisi ensimmäinenkin). Kotona vaimo sitten taas sanoo tappion kärsineelle miehelle, että älkääs nyt, hyvänen aika, vanhat ukot yrittäkö mahottomia!
Ja pelitovereiden kesken haaveillaan ja puhutaan katukoristurnaukseen menosta kesällä. Pelipaidatkin painatettiin jo viisi vuotta sitten, ne päällä ei olla vielä pelattu.
*Nimeä muutettu, mutta vain hieman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti