tiistai 24. kesäkuuta 2014

Et sitten varmistanut

Chest, tuo tunteiden tulkki, on synnyttänyt uuden albumin, joka syväluotaa saliäijän tunne-elämää. Chestin kolmas pitkäsoitto, Et sitten varmistanut, jyrähtää käyntiin raastavalla raidalla Sinä tarjosit vain magnesiumia. Tragedia syvenee entisestään kappaleessa Murheellisten treenien maa. Levy on tunnelmaltaan raskas kuin viimeinen pakkotoisto. Ainoa palauttava kappale on kuudes raita, Punttimummo, jossa toiveikkuus nostaa murjottua päätään: sata kiloa penkistä nostava/on tuo nainen kuumottava/houkutat, koukutat niinku seireeni/tahdon olla sun personal traineri/sulle kannustukseni antaisin/treenikassisi aina kantaisin/magnesiumit sulle viskaan ja/prodejuomatörppösi tiskaan ma

Chestin ääni on vahva. Viime syksynä penkkipunnerrusta tehdessä syntynyt lievä trachea-vamma tuo ääneen lisää miehekästä karheutta, josta 50Cent voi vain uneksia. Räppääminen sujuu hyvin myös tankeroenglanniksi kappaleissa Get Big or Die Tryin', Markka in my Mind ja Still Got the Bench for You. Viimeinen raita, Puntit on ikuisia, sopisi hyvin olympiastadionille. Levy on kokonaisuutena raskas, voimakas, hapokas ja tanniininen. Jälkimaku on metallinen. Levy tuskin avautuu koko raskaudessaan alle satakiloa penkkaaville henkilöille - viimeistään kappaleet Salibaatti ja Et sitten varmistanut jäävät arvoituksiksi, ellei markka ole noussut suorille käsille. Levyä tehdessä on vahingoitettu elimiä (ainakin munuaisia liialla proteiinilla ja maksaa särkylääkkeillä).





maanantai 9. kesäkuuta 2014

Totaaliruptuura

"Tuo on taloudellinen itsemurha. Mä tiiän. Mul on ollu tollanen."

Asiantuntijat ovat ikäviä. Huikkasin kuitenkin jotakin huoletonta vastaukseksi tuolle juhlaseurueeseen kuuluneelle tuntemattomalle herrasmiehelle, joka oli uskaltanut arvostella rakasta autoamme. Vaihdoimme siviilivaatteet ja pakkauduimme taloudellisen itsemurhan sisään. Kävimme tankkaamassa Turun laitamilla. Ennen kuin pääsimme kunnolla pois kaupungista, pakoputki repesi ja ääni oli sen mukainen. Varsinkin kiihdyttäessä hytin muoviosat resonoivat sietämättömästi. Opin kiihdyttämään nopeasti marssinopeuteen. Rukoilin, että selviytyisimme ehjin nahoin Joensuuhun.

Vähän ennen puolimatkan krouvia täytyi vaihtaa kuskia, en millään jaksanut ajaa enempää kahden tunnin yöunien, häiden ja esikoisen vahtimisen jälkeen. Majoituimme anoppilan yläkertaan Jämsässä. Nautimme yöpalaksi mamman pitsaa, jonka erinomainen maku perustuu paitsi rakkauteen, jolla se on valmistettu, myös kahteen juustokerrokseen, jotka sijaitsevat muun täytteen molemmin puolin. 

Seuraavana päivänä selvisimme ehjin nahoin Joensuuhun. Kurvasin alaoven eteen. Vaimo kantoi pienen tyttäremme kotiin. Tyhjensin auton tavaroista. Lähdin ajamaan parkkipaikalle. Muuttoauto tukki tien, joten piti kiertää vastapäivään korttelin ympäri. Kun pääsin Puronsuunkadulle, pakoputkeen tuli totaaliruptuura: se katkesi taka-akselin etupuolelta, jäi muovisten kiinnikkeiden varaan ja hakkasi syvät jäljet asfalttiin. Toinen pää hakkasi auton pohjaa niin, etten uskaltanut ajaa. 

Laitoin hätävilkut päälle. Vein kolmion auton taakse. Soitin naapurissa asuvalle veljelle, joka ajoi auton hy-vin hi-taas-ti parkkipaikalle samalla kun minä kävelin syvässä kumarassa ja pidin pakoputkea irti asfaltista. Parkkipaikalla irrotin katkenneen pakoputkenpätkän kiinnikkeistä. Sinnittelimme taloudellisen itsemurhan kanssa vielä puolitoista vuotta. R.I.P. BAB-963.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ruoste

Oli lämmin ilta ja koivuissa kirkkaat lehdet. Kylän toisella puolen pojat jo aloittelivat saunailtaa. 

Olin myöhässä, koska huolsin vuokrakasarmin parkkipaikalla vanhaa uskollista. Vaihdoin kesärenkaat (myöhässä). Silloin oli aluvanteet, toisin kuin nyt. En muistanut laittaa käsijarrua päälle, joten auto karkasi tunkin päältä - selvisin onneksi säikähdyksellä. Lopuksi paikkamaalasin Volvoa. Sivuosuma kaupan pihasta eteen kurvanneeseen Corollaan oli aiheuttanut sen, että 740:n keulaa piti hieman paikkamaalata ja vilkun umpio täytyi vaihtaa. Toyotaan piti vaihtaa vanne, lokasuoja ja ovi. 

Hioin maalin pois ja sudin valkoista maalia päälle. Lopputulos ei ollut kaunis, varsinkaan muutaman kuukauden päästä, kun maali alkoi lohkeilla. Maalaamisen lomassa satuin kurkistamaan lokasuojan alle. Siellä olevan ruosteen määrä sai vuorisaarnan soimaan korvissani: Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Olin erittäin kiitollinen siitä, että aarteeni on taivaassa.

Pyöräilin saunailtaan. Puolimatkassa ohitin kaksi skiniä, jotka huutelivat minulle pitkän tukkani takia. Se oli Joensuussa vuonna 2006. Eilen vein Klonkswagenin maalaamolle, lokasuoja oli ruostunut puhki. Mietin taas koita, ruostetta, varkaita, isoisän olkihattua ja ylipäätään suosikkimurheenaihettani: kaiken katoavaisuutta. Lynyrd Skynyrd lauloi: what ain't dead is surely dying one day at a time/money burns and good gold shines/dreamers dream and find us fine/world keeps spinning round and round/save our souls before it all comes down.





keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Vakionopeussäädin

sävel ja innoitus: T.Rautavaara
sanat: J.S.Karjalainen

mä isäukon ullakolle yksin kapusin
ja vanhan pahvilaatikon mä siellä huomasin
sen kylkeen oli kirjoitettu auton rekkari
ja sisältä sen löytyi vanhan Volvon vakkari

se oli jäänyt jäljelle kun Volvo vietiin pois
kai isäukko asentaa sen uuteen autoon vois
mut keskittyä en nyt oikein voinut tulevaan
kun vanhan Volvon vaiheita ma vaivuin suremaan

se oli melko uusi kun se meille ostettiin
ja katolle sen sukset tai fillarit nostettiin
kun sillä tehtiin retket monet kauas pohjoiseen
ja yötä myöten ajettiin takaisin sohjoiseen


nollakolme vaihtui vaarin Volvo uudempaan
mut uudessa ei ollut sitä samaa tunnelmaa
niin vanhaa Volvoo valkoista ma vielä kaipasin
ett' kun se tuli vastaan aina se mua vaivasi

nollaviisi ostettiin se sukuun takaisin
ja muiston muutaman jos siitä vielä jakaisin
ma sillä ajoin ensimmäisen peltikolarin
ja synnäriltä hain ma keskimmäisen suharin

ja lopuksi myin Volvon vielä isäukolle
joka saatteli sen viimeiselle matkalle
ja sille jopa muistotilaisuus me pidettiin
ja 'onkohan se Taivaassa' me nauraen arvailtiin