On kylmä. Kuu valaisee lumen peittämää suota. Luemme Richien kanssa karttaa. Missä myö ollaan?
Hiihtolenkki on kestänyt jo yli vuorokauden. Richie on vastannut koko ajan suunnistuksesta, ja me muut olemme vain hiihtäneet perässä. Emme ole nukkuneet. Koko reitin pituus on kartan mukaan kaiken kaikkiaan 40 kilometriä, josta iso osa on umpihankea. Noin kymmenen kilometrin välein on tehtävärasteja. Eräällä rastilla jokaisen piti valmistaa oma lämmin ruoka omalla nuotiolla keskellä metsää. En saanut aikaan kunnon nuotiota, vaikka olin löytänyt tervasta. Liika hosuminen kostautui ja aika loppui, joten söin pelkkää suklaata.
Saavumme metsäautotielle, monet meistä alkavat nähdä olemattomia. Joku näkee partionjohtajan ja juttelee tälle, vaikka tämä on kilometrien päässä. Näen partionjohtajan keltaisen pakettiauton, vaikka sekin on todellisuudessa aivan muualla. Laskeudumme järven jäälle, ja otan vanhalla radiopuhelimella viimeisen yhteyden partionjohtajaan, joka kannustaa loppurutistukseen. Otan suunnan tiettyyn saareen. Eräsuksen side on auki, mutta en jaksa pysähtyä kiinnittämään sitä. Yritän pysyä suunnassa. Nuotion loimotus näkyy saaresta. Filmi katkeaa.
Herään nuotion äärestä. Vuosia myöhemmin varmistin sekä partionjohtajalta että Richieltä, olinko itse hiihtänyt perille asti. Kuulemma olin. Pakkasesta huolimatta nukumme ulkosalla. Ladomme nuotion ympärille havuja, joiden päälle levitämme makuualustat. Aamulla saan uuden mahdollisuuden tulentekoon. Löydän tervaskannon, jonka avulla keitän aamupuuron. Nyt peruskurssi on kokonaan suoritettu. Partionjohtaja pitää meille puheen ja jakaa kaikille paitsi minulle S.F.C. -partion nahkaisen hihamerkin. Pari kuukautta myöhemmin minut hyväksytään jäseneksi, kun leirien määrä tulee täyteen.
S.F.C. on teini-ikäisille pojille suunnattu partion muotoon puettu interventio. Suurin osa partiolaisista tunnustautuu skinheadeiksi. Partion tarkoitus on kasvattaa poikia jättämään skiniaatteet ja tarjota mielekästä toimintaa tilalle. Richiellä ja minulla ei ole osaa eikä arpaa skinitouhuihin. Me olemme mukana partiossa, koska sen fyysinen haasteellisuus kiinnostaa. Löysin tieni tähän hommaan, kun sitä mainostettiin yläasteen ilmoitustaululla sanoilla sinulle, joka et ole löytänyt rajojasi.
Kun arki koittaa, useimmilla S.F.C.-partiolaisilla on yllä musta, vihreä tai viininpunainen pilottitakki, jonka hihaan on ommeltu siniristilippu ja rintamukseen leijonavaakuna joko valkoisella tai punaisella taustalla ja jalassa maiharit. Minulla on päivittäisessä käytössä Michael Jordan -takki, jonka rinnukseen on ommeltu kielioppivirheinen Jeesus-teksti. Ja jalassa Niket.
Vuosia näiden partiotouhujen jälkeen vein kolme nigerialaista kaveriani Utran työttömien punttisalille. Pian paikalle saapui kaksi pitkän linjan skinheadia. Minut on näköjään luotu kulkemaan monikulttuurisilla rajapinnoilla.
P.s. Nimiä muutettu.
Hiihtolenkki on kestänyt jo yli vuorokauden. Richie on vastannut koko ajan suunnistuksesta, ja me muut olemme vain hiihtäneet perässä. Emme ole nukkuneet. Koko reitin pituus on kartan mukaan kaiken kaikkiaan 40 kilometriä, josta iso osa on umpihankea. Noin kymmenen kilometrin välein on tehtävärasteja. Eräällä rastilla jokaisen piti valmistaa oma lämmin ruoka omalla nuotiolla keskellä metsää. En saanut aikaan kunnon nuotiota, vaikka olin löytänyt tervasta. Liika hosuminen kostautui ja aika loppui, joten söin pelkkää suklaata.
Saavumme metsäautotielle, monet meistä alkavat nähdä olemattomia. Joku näkee partionjohtajan ja juttelee tälle, vaikka tämä on kilometrien päässä. Näen partionjohtajan keltaisen pakettiauton, vaikka sekin on todellisuudessa aivan muualla. Laskeudumme järven jäälle, ja otan vanhalla radiopuhelimella viimeisen yhteyden partionjohtajaan, joka kannustaa loppurutistukseen. Otan suunnan tiettyyn saareen. Eräsuksen side on auki, mutta en jaksa pysähtyä kiinnittämään sitä. Yritän pysyä suunnassa. Nuotion loimotus näkyy saaresta. Filmi katkeaa.
Herään nuotion äärestä. Vuosia myöhemmin varmistin sekä partionjohtajalta että Richieltä, olinko itse hiihtänyt perille asti. Kuulemma olin. Pakkasesta huolimatta nukumme ulkosalla. Ladomme nuotion ympärille havuja, joiden päälle levitämme makuualustat. Aamulla saan uuden mahdollisuuden tulentekoon. Löydän tervaskannon, jonka avulla keitän aamupuuron. Nyt peruskurssi on kokonaan suoritettu. Partionjohtaja pitää meille puheen ja jakaa kaikille paitsi minulle S.F.C. -partion nahkaisen hihamerkin. Pari kuukautta myöhemmin minut hyväksytään jäseneksi, kun leirien määrä tulee täyteen.
 |
| S.F.C.-passi vuodelta 1996. |
Kun arki koittaa, useimmilla S.F.C.-partiolaisilla on yllä musta, vihreä tai viininpunainen pilottitakki, jonka hihaan on ommeltu siniristilippu ja rintamukseen leijonavaakuna joko valkoisella tai punaisella taustalla ja jalassa maiharit. Minulla on päivittäisessä käytössä Michael Jordan -takki, jonka rinnukseen on ommeltu kielioppivirheinen Jeesus-teksti. Ja jalassa Niket.
Vuosia näiden partiotouhujen jälkeen vein kolme nigerialaista kaveriani Utran työttömien punttisalille. Pian paikalle saapui kaksi pitkän linjan skinheadia. Minut on näköjään luotu kulkemaan monikulttuurisilla rajapinnoilla.
P.s. Nimiä muutettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti