Kun veljeni ja minä olimme pieniä, kuuntelimme paljon äänikirjoja kuten Astrid Lindgreniä, Jules Verneä, Aapelia, Enid Blytonia, Väinö Riikkilää, Jukka Parkkista, Jack Londonia ja Daniel Defoeta. Niitä kuunneltiin automatkoilla (kai siksi, että olisi ollut muutakin tekemistä kuin kinastella siitä, kuka veljeksistä tuli kenenkin puolelle) ja kotona, samalla kun rakennettiin legoista. Osa näistä kirjoista teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olen palannut niiden pariin aikuisiällä. Yksi tällainen kirja on Jack Londonin Erämaan kutsu. Siinä päähenkilö Buckin veri vetää erämaahan ja lopulta hän jää sinne kokonaan. Luulen ymmärtäväni häntä, vaikka hän onkin sekarotuinen vetokoira ja minä taas en yleensä ottaen edes pidä koirista.
tärkeää on yksinkertainen
vaivaiskoivu, kelottunut puu
polku, joka eteen avautuu
lammen vesi syvän sininen
valon kajo, tuuli hiljainen
erämaassa ymmärtää voi sen
tärkeää on elää kuunnellen
silloin puhuu ruska tunturin
puro soittaa kielin tuhansin
vaivaiskoivu lauluun puhkeaa
joka korsi kiittää Jumalaa
erämaassa tuntea voi sen
levollisuus valtaa sydämen
Parantaja lähellämme on
niinkuin tuuli, kajo auringon
niinkuin lumi maahan laskeutuu
sielun haava hiljaa umpeutuu
(Petri Laaksonen)
Kävelisin itseni uuvuksiin, jalat puuduksiin. Nauttisin yksinkertaisista asioista: kiehisten veistämisestä, tulenteosta, vedenhausta, kuivasta paidasta marssin jälkeen, HK:n peruselintarvikkeista, tulen rätinästä, makuupussiin vetäytymisestä, puiden lisäämisestä yöllä, tuulen huminasta, männyn tuoksusta, kipeistä lihaksista. Ehkä valokuvaisin ja kirjoittaisin, ehkä en. Samaistuisin Nuuskamuikkuseen, jonka mukaan kenenkään ei kannata omistaa enempää kuin jaksaa kantaa mukanaan.
Tauolla joisin teetä ja katsoisin, kun pikkuinen Cinclus cinclus pyydystäisi ruokaansa kevätpurosta. Sen puoliso tähystäisi rannalla, niiailisi huvittavasti ja kääntelisi samalla päätään koko ajan puolelta toiselle. Nousisin tunturiin juuri ennen auringonnousua. Kokisin ihmisen pienuuden ja aavistuksen Jumalan suuruudesta.
Ja lopulta voisin jälleen kerran keksiä sen, mitä McCandles keksi Taikabussissa elokuvassa Into the Wild. Toisin kuin McCandles, voisin oivaltaa sen ajoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti