Muistatko sen heinäkuun?

"...muistatko sen heinäkuun/laulu täytti joka sielun ja suun/itä kosketti länttä, taivas tavoitti maan..." (P.Simojoki)

"...kyllä muistan, Iki-Pekka/lipui länteen muuttorekka/lämmin kesä, lapset uivat/murheet kaikki hukkuivat..." (J.S.Karjalainen)

Se oli onnellinen ja kaikin puolin lämmin heinäkuu. Rukoushuoneen päätyhuoneisto oli luksusta kerrostalon yläkerrassa asumisen jälkeen. Oli oma piha, sai leikata nurmikkoa. Ei enää portaikossa takkuamista (sai takuta selkeästi joko sisällä tai ulkona). Lapset oppivat tykkäämään lännestä, kun sai kiipeillä ison kiven päällä tai poimia mustikoita ja metsämansikoita. Oli oma iso puusauna. Laatuluokan A1 vieraita kävi vähän väliä kylässä ja he viipyivät yleensä yön tai pari. Yhtä juhlaa. Lähes kaikkien vieraiden kanssa käytiin eläinpuistossa. Vastaanotto seurakunnassa oli lämmin ja alkuasukkaat muutenkin ystävällisiä. Yllätyin pienen paikkakunnan meiningistä: kaikki 30+ ihmiset tervehtivät kadulla.

Eräänä päivänä laitettiin teltta pihalle: 70-lukuinen Halti Tramp, joka oli käynyt monet kerrat Lapissa ja juhannuskonferenssissa. Lapset olivat innossaan, kaksivuotias nosteli jalkojaan teltan kattoon. Kun olisi pitänyt rauhoittua nukkumaan, pienempi neiti alkoi vaatia, että hänen piti saada tyyny makarin sisään ja samalla makarin vetoketju olisi pitänyt vetää tappiin asti. Oli mahdotonta toteuttaa molempia toiveita kerralla. Kun oli kiukuteltu tarpeeksi, kerättiin kamat ja mentiin koko heimo sisälle nukkumaan. Sinä kesänä ei enää telttailtu.

Maskuliiniset harrastusmahdollisuudet lännen mailla olivat rajalliset: kamppailulajeista oli tarjolla liian teknisen judon lisäksi vain paikallinen perinnelaji Kur Moo Tus. Sitä olisi voinut harjoittaa keskiviikkoisin ja viikonloppuisin, mutta kovin myöhäiseen aikaan ja lähinnä grillin kulmilla. Koripallon pelaamisesta ei ollut tietoakaan (tämä kertoo jotakin alkuasukkaiden sivistystasosta, koska nykymuotoinen koripallo kehitettiin 1800-luvun lopulla). Niinpä hoidin kuntoani juoksemalla kuin Forrest Gump – en yhtä lujaa, mutta yhtä aivottomasti. Eräänä päivänä jolkuttelin Lehtimäen suuntaan reilun kympin ja löysin Honkiniemen leirikeskuksen, jossa olin ollut viikon töissä kolme vuotta aiemmin. Toisella kertaa otin haltuun legendaarisen Ouluveden lenkin – tutustuin samalla paikallisiin asukkaisiin lainaamalla heidän vessaansa. "S'oot hullu", vessanlainaajat sanoivat, kun kerroin maratoonisuunnitelmistani. Sama kulttuuriantropologinen metodi oli käytössä myös sillä pitkällä lenkillä, jonka tein Virtain suuntaan: tutustumispaikkana oli nokkosten ympäröimä Peränteen kesäkirppiksen puusee.

Järjestin tyhjät muuttolaatikot autotalliin, koska aikeena oli viipyä lännen mailla vain vuosi. Heinäkuun lopulla vaimo alkoi suunnitella tulevan vuoden opetusta ja aloin latautua kotirintamamiehen arkeen (josta myöhemmin lisää).

Elokuussa alkoi vaimon työvuosi lukiolla: hän teki pitkiä päiviä Kampinmäellä. Elokuun lopulla idänkaipuuni kasvoi ylitse kaikkien rajojen: hyppäsin mukuloitten kanssa junaan, ja suuntasimme muutamaksi päiväksi Idän Helmeen, Joensuuhun. Junassaselviytymispakkaus piti sisällään tarroja ja kuivattuja hedelmiä. Mummin ja vaarin hemmoteltavana ei ollut hullumpaa ja elokuun loppu oli helteinen. Tein pitkiä kävelylenkkejä, tytöt nukkuivat kaksostenrattaissa. Paluumatka suoritettiin Silakalla (Toyota Avensis, joka ei ollut mennyt kaupaksi idässä). Ajoimme yöllä anoppilaan. 

"...tuuli tuo niin erilaisen tuoksun tullessaan/huuhtelee pois sen mihin tottui idän kodissaan..." (Neljä ruusua)

Syksyn 2009 hajuista muistan vain asunnossamme ja sen lähiympäristössä leijuneen voimakkaan turpeen tuoksun. Se ei onnistunut huuhtelemaan pois idän kodin muistoja. Kaipasin koko syksyn itään. Itä muuttui mielessäni yhä tarunhohtoisemmaksi: Joensuu oli kuin Rivendell. Itä ei ollut vieläkään lähtenyt minusta.