PÄIVÄ LASTENSUOJELUSSA

Pyöräilen alas Leppävuoren rinnettä. Ouluveden rannalla sijaitsee lastensuojeluyksikkö Aarreranta, johon teen keikkaa ohjaajana kahdesta neljään kertaa viikossa. Näppäilen ovikoodin. Tämä on perustason yksikkö, josta pääsee pihalle ilman avaimia tai koodeja vaikka keskellä yötä, mutta päivällä sisälle mennään koodilla ja yöllä tarvitaan lisäksi avain. Moikkaan väkeä ja pesen kädet. Edellinen työntekijä on keittänyt sumpit. Lorautan kauramaidot sekaan, lompsin toimistoon ja kuittaan avaimet. Täällä teräaseet ovat lukkojen takana ja nuudelit kahden lukon takana.

Edellisessä vuorossa ollut ohjaaja antaa raportin: ketä on paikalla, miten porukalla menee, ja mitkä ovat päivän kuviot. Sovitaan kuka käy apteekissa ja kaupassa, kuka kuskaa lomalaisia, kuka kokkaa ruuat ja niin edelleen. Olen usein se, joka vie nuorisoa uimahalliin, punttisalille, nyrkkeilemään tai eräjormailemaan. Olemme kiertäneet kansallispuistoja ja laavuilleet lähempänäkin. Harrastuksia tuetaan ja tehdään kivoja juttuja. Lojutaan sohvalla, katsotaan telkkaria ja syödään karkkia. Toisaalta vietetään mahdollisimman tavallista perhearkea, jota nuoret joskus myös tylsäksi luonnehtivat. Autetaan läksyjen teossa ja kesätöiden hakemisessa. Pihalla on kaksi pupua.

Työn ydintä on kuunnella nuoria. Istutaan sohvalla ja jaetaan ilot ja surut. Tämä työ on kuin vanhempana toimimista: huolehditaan siitä, että kaikilla on hyvä olla ja että kaikki toimii. Suunnittelua ja yhteistyötä tarvitaan paljon. Seitsemänpaikkaisessa yksikössä esimerkiksi ruokaa tarvitaan valtava määrä (varsinkin kun itse satun olemaan kolmentoista tunnin vuorossa). Oleelliset tapahtumat kirjataan Nappula-järjestelmään, joka muistuttaa koulumaailmasta tuttua Wilmaa. Mainoksissa Aarrerantaa kuvataan kodinomaiseksi ja sitä tämä todella onkin. Nuorten kaverit voivat tulla tänne kylään ja yöksikin. Tälläkin hetkellä eräs entinen asukki siemailee keittiössä kahvia ja muistelee yläkouluaikoja:

"Se oli hyvä ope, se uskoi minuun."

Jaakko Karjalainen, ohjaaja, Aarreranta Oy