Rautakausi

"Treenaan niin paljon, että pystyn tyrmäämään Nuutisen Nipan. Vedän sitä oikein kunnolla turpaan ja sitten kysyn, kuka haluaa olla seuraava."

Näissä mietteissä ruuvasin lukot kiinni ja aloin tehdä hauiskääntöä. Isä oli hankkinut kaiken oleellisen: nyrkkeilysäkin ja -hanskat, punnerruspenkin, kyykkytelineen, levytangon ja käsipainot. Stereoissa soi Petra.  Kesällä sali oli miellyttävän viileä, talvella tanko oli huurussa. Isä kiinnitti kattoon säteilylämmittimen, "possulämmittimen". Ensimmäisen sarjan penkkipunnerrusta tein 22,5 kg raudoilla.

7-luokalla piirsin omat versioni Weiderin menetelmä -kirjasta.

Salilla vierähti hyvä siivu yläaste- ja lukioajasta. Toistoja, pakkotoistoja, lukuisia treenivihkoja, veljes- ja serkuspuntteja, kisoja ja uhoamista, treeniä edeltäviä jäätelöitä ja palauttavia kaakaoita (join lihaskasvun toivossa niin paljon kaakaota, että aloin kärsiä anemiasta). Kun pääsin ensimmäiselle iltavapaalle armeijasta, pyöräilin kotiin, tein juoksulenkin ja treenasin kotisalilla. Jossain vaiheessa sali sai nimenkin: KareliGym.

Parikymppisenä menin eräänä perjantaina tapani mukaan teetupabussille Joensuun torille. Bussiin kiipesi takavuosien koulukiusaaja Nuutinen, joka oli edelleen huomattavasti kookkaampi kuin minä (kaikesta vaivannäöstäni huolimatta). Jonkun aikaa juteltuamme Nuutinen pyysi anteeksi kaikkea aiheuttamaansa harmia. Paiskasimme kättä.

Kymmenen vuotta ehtivät puntit olla alkuperäisellä salillaan. Niiden toiseksi kodiksi muodostoi erään taloyhtiön kerhohuone. Siellä treenasi muun muassa jalkapalloilija, joka voitti eräällä kaudella sekä liigacupin että Suomen mestaruuden ja torjui kaudella 15 nollapeliä. Oli kova tekemään vatsaliikkeitä: loputtomasti 50 toiston sarjoja. Tuohon aikaan meillä oli erään veljen kanssa viikottainen penkkikisa: kumpi tekee pitemmän sarjan sadalla kilolla. Hävisin lopulta 10 - 9.

Kesällä 2004 raudat kärrättiin Fifteen-leirille, legendaariseen Pöllänlammen leirikeskukseen, jossa niillä yritettiin nostaa miljoona kiloa viikossa. Neljä päivää ja 300.000 kiloa myöhemmin väki oli niin jumissa, että huomasimme urakan mahdottomaksi. Leirillä kuvattiin pienoiselokuva Leirinjohtajan uni, jossa puntit esiintyvät.

Osa painoista myytiin serkkupojalle, joka halusi kasvattaa jerkkua. Minulle jäi muistoksi kaksi käsipainoa. Niitä nosteltiin erään veljen kanssa samalla kun pelattiin shakkia. Toinen mietti siirtoa, toinen teki sarjan vasarakääntöjä. Kahvi oli mustaa ja taustalla soi DC Talk.

Käsipainot muuttivat rekan kyydissä Etelä-Pohjanmaalle. Nostelin niitä autotallissa, kun tyttäret nukkuivat kaksostenrattaissa ja vaimo opetti lukiolla tietoteoriaa ja muuta käsittämätöntä. Nostelin niitä kasteisella nurmikolla ennen aamulenkkiä. Tartuin niihin keskellä yötä ja menin takapihalle tekemään HIIT-treeniä.

Uusi sukupolvi innostui painoista heti.

Rautakausi päättyi viime sunnuntaina: lahjoitin käsipainot kaverille. Säilytän autotallin hämärässä (melkein kuin reliikkeinä) kahta sinistä 1,25 kg levyä, jotka eivät mahtuneet tankoihin.

Tässä kertomuksessa esiintyvien henkilöiden nimiä on muutettu. Mainitsemani käsipainot eivät ole rautaa, vaan vinyylipintaista sementtiä.

Petraa voi kuunnella täältä, jos haluaa tavoittaa sen alkukantaisen tunnelman, joka KareliGymillä vallitsi:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=TZUdLCE6EIg